Olin 10-vuotias, kun aloitin yleisurheilun. Tiesin heti, että pikajuoksu tulee olemaan lajini. Kokeilimme silloin eri lajeja, mutta olin huomannut jo nuorempana nopeuden tuntuvan omalta jutulta. Olin aikaisemmin kokeillut jalkapalloa, mutta ymmärsin haluavani vastata täysin omasta kehityksestäni ja tästä syystä joukkuelaji tuntui vieraalta.
Suurin kiinnostus minulla oli siis pikajuoksua kohtaan ja muihin lajeihin ei syttynyt ollenkaan samanlaista paloa mikä taas nopeudessa viehätti. Muistan, kuinka halusin jo tuolloin löytää jatkuvasti kehitettäviä osa- alueita itsessäni ja niitähän olikin silloin paljon! Olin hieman kömpelö ja todella raakile eikä tekniikkapuoli toiminut. Kuitenkin nopeutta löytyi sen verran, että uskoin voivani kehittyä paljon kovan työn avulla. Itselleni antoi uskoa myös kuopiolainen Kirsi Mykkänen, koska hän oli päässyt edustamaan Suomea olympialaisiin 400m:lle.
16-vuotiaana Sami Länsivuori tuli kuvioihin ja alkoi valmentamaan minua. Vaikka kehitystä oli tapahtunut joka vuosi, Samin opeilla kehityin urheilijana niin fyysisesti kuin psyykkisesti valtavasti. Voitin ensimmäisen nuorten SM- mitalin ollessani 17-vuotias. Muistan sen vieläkin kantavana voimana, koska kilpailu järjestettiin Kuopiossa ja sain valtavasti energiaa tuttaviltani.
Nyt olen 22-vuotias ja pikajuoksu on edelleen intohimoni ja olen päässyt maajoukkueeseen edustamaan Suomea mm. EM- kilpailuihin. Tavoitteeni ovat kuitenkin korkeammalla. Haluan kehittyä pikajuoksussa jatkuvasti ja se on todella suuri osa elämääni. Vaikka tuolloin 10-vuotiaana olin raakile, koen välillä vieläkin olevani samanlainen. Kehitettäviä alueita on edelleen paljon ja hyvä niin. Jotta voin kehittyä tulee noihin alueisiin kiinnittää huomiota. Itselleni ehkä tärkeimpiä neuvoja on, että tulee treenata kovaa ja intohimoisesti, mutta olla kuitenkin armollinen itseään kohtaan. Usein tätä kautta tuleekin se rentous, joka antaa taas happea kaikkeen tekemiseen.
Maria Räsänen